Akupunktio
Akupunktio juontaa juurensa latinan sanoista "acus"=neula ja "puncture"=pistää. Legendat kertovat, että akupunktio syntyi kun huomattiin, että taisteluissa ammutut nuolet sopiviin kohtiin osuessaan lievittivät sotilaiden vaivoja. Akupunktioneulat valmistetaan nykyisin ruostumattomasta teräksestä ja joskus hopeasta tai kullasta.
Alpeilta Iöytyneen 4 000 vuotta vanhan "Jäämies Özin" ihosta on Iöytynyt tatuoituna akupunktuuripisteiden kohdat. Traditionaalinen kiinalainen akupunktuurioppi perustuu suurelta osin abstraktiin taolaiseen filosofiaan. Kiinalaisen teorian mukaan sairaus syntyy silloin, kun tasapaino jin- ja jang-energioiden välillä häiriintyy. Akupunktiolla pyritään tasapainotilan palauttamiseen. Akupunktion teho kestää tunneista vuosiin. Toiset ihmiset reagoivat hoitoon paremmin kuin toiset. Joihinkin akupunktio ei vaikuta lainkaan. Suomessa akupunktuuria käytetään myös eläimille, mm. ravihevosille selkäkipuihin. Niillä hoito on kuitenkin määritelty dopingiksi, jota ei saa antaa kolmena raveja edeltävänä päivänä.
Mikä akupunktio
Akupunktio on neuloilla annettavaa ärsytyshoitoa, joka on lähtöisin Kiinasta 300 ekr. Siellä hoitomuoto on edelleen erittäin suosittu monien sairauksien hoidossa. Akupunktiota antavat Suomessa lääkärit ja fysioterapeutit. Fysioterapeutit antavat akupunktiohoitoja lähinnä tuki- ja Iiikuntaelimistön kipu- ja jännitystilojen hoitoon.
Akupunktio tuo helpotusta urheiluvammoihin, rasitusvammoihin, päänsärkyyn, kulumiin ja iskiasvaivoihin. Lääkärit hoitavat akupunktiolla myös allergioita, astmaa ja ihottumia.
Akupunktio perustuu kiinalaiseen lääketieteeseen, jonka mukaan ihmisellä on 12 meridiaania (kanavaa) symmetrisesti molemmin puolin kehoa sekä kaksi paritonta meridiaania vatsassa ja selässä. Jokaisella kanavalla on omat sairautensa, joihin kanavan pisteitä käsittelemällä vaikutetaan. Ärtynyttä selän aluetta voidaan esimerkiksi hoitaa kauempaa kanavan loppupuolelta, eikä isketä neulaa heti kivuliaimpaan kohtaan.
Elimistö parantaa itse itsensä
Akupunktiohoidon on todettu vaikuttavan keskushermostotasolla. Laitettaessa neuloja kehoon aivoihin välittyy viesti, joka laukaisee hormonaalisen kivunlievitysmekanismin. Kipua siis lievittävät tällöin kehon omat aineet.
Akupunktio ei ole varsinaisesti kivuliasta, mutta neulan pisto ihon läpi nipistää jonkin verran. Ihmiset ovat erilaisia, joten pistämisen pelko, jännittyneisyys ja ongelmaalueen ärtyneisyys vaikuttavat tuntemuksiin. Toisaalta piston pitää hieman tuntuakin, jotta elimistön kivunlievitysmekanismi lähtee käyntiin.
Akupunktiolle eroon tupakasta
Akupunktiohoidolla on eräiden seurantatutkimusten mukaan saavutettu noin 60% lopettamistulokset. Akupunktion avulla tupakan vieroitusoireet pysyvät vähäisinä, joten lopettaminen helpottuu.
Hoitokertoja tarvitaan 3-5 noin viikon välein ja väliajaksi voidaan korviin asentaa kestoneulat. Hoidon aikana pyritään olemaan kokonaan polttamatta. Kestoneulojen on havaittu hillitsevän ruokahalua, joten tämä voi auttaa myös laihduttajia.
Kannattaa kokeilla
Akupunktiokoulutuksen saaneet lääkärit ja fysioterapeutit pitävät hoitomuotoa tehokkaana lääkkeenä moninaisiin vaivoihin. Akupunktio on mm. oiva vaihtoehto särkylääkkeille kroonisissa kivuissa. Yksittäinen potilas saa hoitoja yleensä 5-10 kertaa, kerran pari viikossa.
Järvenpäässä akupunktiohoitoja tarjoaa Uudenmaan Kuntohoito.
Akupunktio - Fysiokimppa-ryhmät - Hieronta - Kuntosali - Kuppaus - Lymfaterapia -
Neurologinen fysioterapia - Tietoa lääkkeistä ja vaivoista - Vyöhyketerapia
Fysiokimppa-ryhmät
Fysiokimpan idea on tullut 1986 Ruotsista. Siitä lähtien se on pikkuhiljaa kasvattanut suosiotaan myös Suomessa. Fysiokimpassa ohjaajana toimii fysioterapeutti tai kuntohoitaja, joka on saanut fysiokimppakoulutuksen. Tällä hetkellä heitä on Suomessa n. 3000.
Enintään 10 henkilön ryhmässä ohjattu fysiokimppa sopii erityisen hyvin niska-hartia- ja selkävaivaisille, aloittelijoille tai henkilöille, jotka haluavat vahvistaa ja ylläpitää yksilöllisessä fysioterapiassa saavutettua hoitotulosta. Fysiokimppaan voi tulla omaehtoisesti tai lääkärinlähetteellä, jolloin KELA korvaa osan kustannuksista. Monet yritykset tukevat työntekijöidensä jaksamista kustantamalla heidän osallistumisensa fysiokimpparyhmiin. Ryhmässä aloitetaan helpoista jumppaliikkeistä ja ne tehdään osallistujien edellytysten mukaan. Fysiokimppa kestää 45-60 min. ja siihen kuuluu pulssinkohotusta, lihasten vahvistamista sekä venyttelyä ja rentoutusta.
Kimpassa jumppaaminen on kivaa ja kannustavaa. Ryhmässä on hyvä yhteishenki ja sinne tullaan uskollisesti. Tämän hetkisistä ryhmäläisistä monet ovat kantapään kautta oppineet, että terveyden eteen on pakko liikkua. Kun sairasvuoteelta on päässyt kerran ylös, sinne ei hevin halua liikkumattomuuden takia uudelleen.
Uudenmaan Kuntohoidossa fysiokimpparyhmät toimivat keskiviikkoisin sekä lauantaisin.
Hieronta
Hieronta on pehmeisiin kudoksiin kohdistuvaa muokkaamista, jonka tarkoituksena on parantaa kudosten verenkiertoa ja aineenvaihduntaa.
Hoidon seurauksena lihaskireydet ja –jännitykset laukeavat ja kipu lievittyy. Hierontaa käytetään myös ennaltaehkäisevänä hoitomuotona.
Hierontaan voi tulla myös ilman lääkärin lähetettä.
Akupunktio - Fysiokimppa-ryhmät - Hieronta - Kuntosali - Kuppaus - Lymfaterapia -
Neurologinen fysioterapia - Tietoa lääkkeistä ja vaivoista - Vyöhyketerapia
Kuntosali
Hoitolaitoksen toimitiloissa ovat myös peruskuntosalivälineet, joita asiakkaat voivat käyttää hoitojakson aikana tai sovitusti myös jakson jälkeen. Harjoitusliikkeet käydään ohjatusti läpi fysioterapeutin kanssa, joka myös tekee asiakkaalle hänen kuntoutukseensa sopivan harjoitusohjelman.
Asiakkaita ohjataan kuntoutuksen jälkeen omatoimiseen liikkumiseen. Tätä kannustetaan mm. tutustumalla asiakkaan kanssa Järvenpään yksityisiin kuntosaleihin. Asiakkaan on myös mahdollisuus saada harjoitusohjelma, jonka häntä hoitanut fysioterapeutti on tehnyt asiakkaan tarpeet ja käytettävissä olevat kuntosalilaitteet huomioiden.
Myös Uudenmaan Kuntohoidon sali on käytettävissä omatoimiseen harjoitteluun. Kts. myös hinnastomme.
Kuppaus
Kuppauksen historiasta tiedetään, että menetelmä on tullut Eurooppaan 1200-1300-luvulla Kiinasta. Siellä on jo 2000 vuotta sitten kupattu, hierottu ja annettu akupunktiota sekä yrttilääkintää. Samat hoitomuodot ovat siellä edelleen käytössä.
Suomessa kuppaus on tunnettu jo 1400-luvulta ja ensimmäiset kirjatiedot löytyvät 1500-luvun puolivälistä. Mikael Agricola kehotti rukouskirjansa kalenterissa talonpoikia kuppauttamaan itsensä ennen toukotöitä. Kuppauksessa käytetään muovisia sarvia, joiden päässä on kuminen imupallo. Haavat tehdään haavaleikkurilla tai lansetilla. Välineet pestään vedellä ja steriloidaan erikoisdesinfenktioaineella. Tämä aine tappaa tunnetut bakteerit, hiivat, homeet, sienet, mm. tuberkuloosin, hepatiitin ja HIV:n.Yleensä iho lämmitetään ja saadaan verenkierto vilkastumaan sauna avulla. Meillä ei ole saunamahdollisuutta, joten ihon lämmitys tapahtuu savilämpöpakkausten avulla. Sen jälkeen iho pyyhkäistään spriillä ja sarvet asetetaan kipukohtiin/akupisteisiin. Hetken aikaa sarvien imettyä verta ihon pinnan lähelle tehdään leikkurilla haavat. Verta valuu sarviin, joita tyhjennetään muutaman kerran. Lopussa verenvuoto tyrehtyy ja tilalle alkaa tihkua kirkasta kudosnestettä, kuppaus on valmis. Lopuksi iho pyyhitään vielä spriillä.
Kuppauksen teho perustuu nykytietämyksen mukaan ns. endorfiinireaktioon. Kuppaus on ns. ärsytyshoito, jonka seurauksena kehon omat morfiinin kaltaiset kivunlievityshormonit alkavat erittyä ja lievittävät kipua ja rentouttavat lihaksia.
Akupunktio - Fysiokimppa-ryhmät - Hieronta - Kuntosali - Kuppaus - Lymfaterapia -
Neurologinen fysioterapia - Tietoa lääkkeistä ja vaivoista - Vyöhyketerapia
Lymfaterapia
Vodder Lymfaterapia on kansainvälisesti tunnettu, tanskalaisen biologian tohtori Emil Vodderin kehittämä hoito. Lymfaterapiassa tehostetaan kevyillä, rytmikkäillä ja pumppaavilla otteilla kehon imunestekiertoa. Kudoksissa oleva ylimääräinen neste pääsee imusuonistoon ja sieltä edelleen kehon nestekiertoon. Lymfaterapia vähentää turvotusta, lievittää kipua ja rentouttaa. Lymfaterapian käyttöaiheita ovat mm. turvotukset, vammojen jälkitilat, leikkausten jälkihoito, säärihaavat, krooniset sairaudet esim. reuma.
Lymfaterapialla ei hoideta akuuttia tulehdusta, syvää laskimotukosta ja pahanlaatuiset kasvaimet. Lymfaterapia korvataan lääkärin lähetteellä seuraavissa tapauksissa: rintasyöpäleikkaus, sädehoito nivustaipeeseen, lantioon tai kainaloon, synnynnäinen imusuoniston kehityshäiriö.
Lisätietoja lymfaterapiasta
Fysiopilates
Pilates on kehonhallintamenetelmä, jonka tarkoituksena on vahvistaakehon syvien lihasten voimaa ja kestävyyttä sekä lisätä nivelten liikkuvuutta.
Physiopilateksessa ohjaaja on fysioterapeutti. Ryhmä kokoontuu lauantaisin 10-11.
Neurologinen fysioterapia
Neurologisen fysioterapian asiantuntija on kouluttautunut opiskelemalla hyvät teoreettiset tiedot mm. biomekaniikasta, kuormitusfysiologiasta, neuropatofysiologiasta, oppimisen neurologisista perusteista ja motorisesta oppimisesta.
Fysioterapeutti pystyy monipuolisesti arvioimaan neurologisen potilaan toimintakykyä ja hallitsee syvällisesti ja laajasti eri neuroterapiamuodot ja osaa soveltaa niitä potilaskohtaisesti.
Fysioterapeutti hyödyntää asiantuntemustaan toimimalla kouluttajana työyhteisössään sekä ohjaajana kuntoutujan kotona, koulussa, työpaikalla jne. Erityisosaaja sitoutuu säilyttämään neurologisen fysioterapian ammattitaidon. (Lähde: Sanfy)
Tärkeimpiä kuntoutusta vaativia aikuisten neurologisia sairauksia tai oireita ovat aivohalvaus, aivovammojen jälkitilat, MS-tauti, lihassairaudet, Parkinsonin tauti, selkäydinvammat. Lasten kohdalla kuntoutusta vaativia sairauksia ovat mm. lihasairaudet, CP-vammat ja eri syistä johtuva viivästynyt liikunnallinen kehitys.
Akupunktio - Fysiokimppa-ryhmät - Hieronta - Kuntosali - Kuppaus - Lymfaterapia -
Neurologinen fysioterapia - Tietoa lääkkeistä ja vaivoista - Vyöhyketerapia
Tietoa lääkkeistä ja vaivoista
Tohtori.fi
Lääketeollisuus.fi
Kivuton.info
Vyöhyketerapia
Vyöhyketerapia l. refleksivyöhyketerapia tarkoittaa hoitomuotoa, jossa hoidetaan kivun ilmenemispaikan ulkopuolella olevaa aluetta. Tällaisia hoitopaikkoja ovat mm. jalka, käsi, korva (aurikuloterapia) ja selkä (sidekudoshieronta).
Jalan kautta tapahtuvan käsittelyn yleisyydestä johtuen vyöhyketerapiasta puhuttaessa tarkoitetaan yleensä aina jalan refleksivyöhyketerapiaa. Vyöhyketerapian perusajatus lähtee siitä, että ihmisen koko keho on pienoiskoossa heijastuneena jalkateriin.
Jokaisella elimellä ja kehonosalla on tietyt heijastealueensa jalassa. Häiriö jossakin kehon alueessa tuntuu vastaavassa jalan heijastekohdassa painallusarkuutena tai kudosmuutoksena.
Vyöhyketerapian tarkoituksena on hieromalla jalassa olevia kipeitä paikkoja poistaa niissä oleva arkuus ja sitä kautta itse kohde-elimessä oleva häiriö. Hyviä kokemuksia on saatu mm. koliikkivauvojen hoidossa.
Käsittelyn kesto kaikkineen on n. 60 minuuttia.
Akupunktio - Fysiokimppa-ryhmät - Hieronta - Kuntosali - Kuppaus - Lymfaterapia -
Neurologinen fysioterapia - Tietoa lääkkeistä ja vaivoista - Vyöhyketerapia